Tunnen kymmeniä homopiispoja ja -pappeja Kreikasta, Venäjältä, Serbiasta ja Ranskasta. Kaikki he elävät kaksoiselämää: tuomitsevat julkisesti homouden syntinä mutta elävät sen kanssa aika hyvässä sovussa.

Homous ei ole ortodokseilla este kirkolliselle uralle, mutta siitä ei saa missään tapauksessa puhua julkisesti.

Tuntemani pietarilainen ortodoksipappi kauhisteli kerran homojen emansipaatiota Suomessa. Miksi ihmeessä kaiken maailman Yhteys-liikkeet ja homoliitot. Pappi tunnusti, että homopiispoja, -pappeja, -munkkeja ja -nunnia on ollut Venäjällä aina. Heitä suvaitaan, jos he eivät elämöi.

Homous on Balkanin ja Itä-Euroopan ortodoksimaissa edelleen tabu. Meillä Suomessa tabut ovat toisenlaisia.

Vanhoillisten ortodoksiteologien viikko sitten esittämä vaatimus homosuhteiden tuomitsemisesta oli odotettava avaus. Fundamentalismi jyllää ortodoksimaailmassa. Hannu Pöyhönen, Markus Paavola ja Heikki Alex Saulamo ovat käyneet ortodoksikoulunsa tuossa puhdasoppisuuden ilmapiirissä.

En vaadi Pöyhöstä, Paavolaa ja Saulamoa hyväksymään homoseksuaalisuutta, mutta kaksoiselämää nämäkin herrat elävät: he esiintyvät teologian tohtorina ja maistereina, mutta heidän argumentaationsa on suoraan kuin poltavalaisesta toriparlamentista.

Yksi hyvä seuraus tällä homojahdilla voi olla. Se on se, että eduskunta viimeinkin huomaa, että valtiokirkkojen aika on ohi. Miksi ihmeessä rahoittaa sellaisia instituutioita, jotka keskittyvät tällaisella hartaudella monikulttuurisen ja suvaitsevaisen demokratiamme nakertamiseen?

© Jyrki Härkönen, maaliskuu 2007

http://kotisivu.dnainternet.net/harkojyr/kolumnit/homot_ja_ortodoksisuus.html

Advertisements