Kannanotto homoseksuaalisuuskeskusteluun

 

Seurattuamme tiiviisti Aamun Koitossa tammikuussa alkanutta homoseksuaalisuuskeskustelua haluamme tuoda omankin näkökulmamme siihen mukaan.

 

Tietoomme on tullut, että pieni joukko konservatiiviseen Kosmas Aitolialaisen veljestönä tunnettuun ryhmään kuuluvia henkilöitä on lähettänyt arkkipiispa Leolle kirjeen, jossa vaaditaan ortodoksisen kirkon työntekijöiden ja maallikkojäsenten nimien poistamista ekumeenisen Yhteys-liikkeen julistuksesta. Kyseinen julistus kehottaa suvaitsevaisuuteen ja homoseksuaalien tasavertaiseen kohteluun kirkossa. Arkkipiispalle lähetetyssä kirjeessä aitolialaiset uhkaavat Suomen ortodoksista kirkkoa kansainvälisellä julkisella skandaalilla, jos heidän vaatimukseensa ei suostuta eikä kirkossa pitäydytä tiukasti siihen seksuaaliopetukseen, jota esim. Hannu Pöyhönen korostaa Aamun Koiton numerossa 3/2007 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

 

Ortodoksisen kirkon seksuaalisuusopetus ei ole yksiselitteinen eikä mielestämme myöskään ajan tasalla. Kirkkomme jäseniä elää avoliitoissa ja seka-avioliitoissa, ja avioeroja sekä uudelleen avioitumista tapahtuu niin maallikoiden kuin papistonkin keskuudessa. Kun kaikkea tätä tapahtuu, voidaan kysyä, kuinka moni kirkkomme jäsenistä todella elää kanonisesti täysin oikeaoppista elämää. Miksi homoseksuaalisuus ja samaa sukupuolta olevien ihmisten kunnioittavaan rakkauteen perustuva parisuhde nousevat kaikkia näitä ilmiöitä suuremmaksi ongelmaksi? Ortodokseina homoseksuaaleina olemme parhaan kykymme mukaan valmiita seuraamaan kirkkomme opetusta puolisoon kohdistuvasta rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolenpidosta. Omalla kohdallamme rakkaus tulee täydelliseksi kuitenkin vain samaa sukupuolta olevien ihmissuhteessa. Homoseksuaalisuus ei ole oma valintamme. Olemme syntyneet siksi, mitä olemme, ja toivomme, että saisimme kirkossakin osoittaa ja kokea rakkautta omalla tavallamme.

 

Homoseksuaalisuudesta näyttää tulleen kirkossamme viimeinen oikeaoppisuuden kysymys, jossa halutaan kanonisen opetuksen puhtaasti toteutuvan. Onko tämä oikeaoppisuus kuitenkaan koskaan toteutunut – eikö ero tämän päivän ja historian välillä ole vain se, että nykyisin yhteiskunta hyväksyy homoseksuaalisuuden avoimesti, minkä vuoksi keskustelu aiheesta on noussut esiin myös kirkossa? Homoseksuaaleja on ollut kirkossa koko sen historian ajan. Aikaisemmin tästä tosiasiasta vaiettiin, ja nyt keskustelun viimein käynnistyttyä ydinongelmaksi näyttää muodostuvan se, että asiasta uskalletaan keskustella, ei ilmiö itsessään. Toivomme, että keskustelu vastustuksesta huolimatta kuitenkin jatkuu, sillä vaikeneminen ei homoseksuaalisuutta poista.

 

 

Ortodoksisen kirkon aktiivijäseninä, teologeina ja työntekijöinä ymmärrämme, että kirkkomme ulkopolitiikan vuoksi voi olla hyvin vaikeaa ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen. Silti toivoisimme piispoiltamme ohjeistusta tähän vaikeaan pastoraaliseen kysymykseen. Kun kirkolla ei ole yhtenäistä kantaa homoseksuaalisuuteen, jäävät kirkkoon kuuluvat homoseksuaalit sielunhoidossa täysin papiston kirjavan suhtautumisen armoille.

 

Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että vanhoillisten annetaan julkisuudessa sanoa meistä homoseksuaaleista mitä hyvänsä, mutta puolestapuhujiemme sananvapautta halutaan rajoittaa, kuten em. arkkipiispalle lähetetty lausunto osoittaa. Yhteys-liikkeen päämäärät ovat kansainvälisten ihmisoikeusjulistusten ja lakien kanssa yhdenmukaisia pyrkiessään siihen, ettei kirkon työntekijöitä syrjittäisi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Vanhoillisten vaatimuksiin taipuminen rikkoisi ihmisoikeuksia: oikeutta sananvapauteen, järjestäytymiseen sekä tasavertaiseen kohteluun työelämässä seksuaalisuuteen katsomatta. Ihmisellä on myös oikeus olla joutumatta ruumiillisen tai henkisen väkivallan kohteeksi. Väkivallan kohteina me koemme olevamme, kun meistä voi sanoa mitä hyvänsä julkisuudessa, mauttomista vitseistä aina helvettiin julistukseen asti.

 

Raamatun mukaan Jeesus ei sanonut sanaakaan homoseksuaalisuudesta. Mutta Hän armahti syntistä naista, nosti esikuvaksi samarialaisen ja tuli vieraaksi publikaani Sakkeuksen kotiin. Hän toimi epäsovinnaisesti: otti luoksensa ne, joita sen ajan yhteiskunnassa väheksyttiin. Jeesus myös useaan otteeseen osoitti tyhjäksi fariseusten lakiuskon vaatien ihmisiä tutkimaan omia tekojaan eikä tuomitsemaan muita.

 

Kivien heittely ja julkinen tuomitseminen on usein helppoa, jos kohde on nimetön, tuntematon ilmiö jossakin meistä kaukana. Tällä kirjoituksella haluamme tuoda esiin tosiasian, että meitä homoseksuaaleja vaikuttaa kirkossamme riviseurakuntalaisista työntekijöihin asti. Jokainen heitetty kivi osuu ja sattuu meihin, jotka rakkaudesta kirkkoa kohtaan olemme halunneet ja yhä haluamme toimia siinä sen yhteiseksi hyväksi.

 

 

Ortodoksinen sateenkaariseura

 

Aitolialaisten kirje arkkipiispalle on luettavissa täältä