Homoseksuaalisuudesta on ruvettu viimein puhumaan myös Suomen ortodoksisessa kirkossa. Puheenvuoroja lukiessa en voi olla hämmästelemättä eräiden kirjoittajien viileää sävyä, ikään kuin homoseksuaalisuus olisi jokin kirkon ulkopuolinen ilmiö josta voi keskustella kuin kauppataseen vajeesta. Häkellyttävä on myös ollut ortodoksiselle perinteelle vieras ikään kuin protestanttiselta fundamentalismilta lainattu tapa lukea Raamattua.

Olen melko varma että tuomitsijoiden lähipiirissä ei ole yhtään ihmistä joka olisi rohjennut tai viitsinyt kertoa heille, millaista on elämä kristittynä homona tai lesbona. Ennakkoluulot estävät tiedonsaannin ja tietämättömyys ruokkii ennakkoluuloja. Minäkin olen karttanut ihmisiä joiden oletan sulkeneen korvansa, sillä niin vahva en ole, että jaksaisin järkkymättä kuunnella tuomion sanoja. Mutta siellä, missä olen voinut turvallisesti kertoa itsestäni, olen kohdannut paljon rakkautta ja minua ovat kilvoittelussani tukeneet sekä maallikot että papit.

Kokemus Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkoista osoittaa, että siellä missä maallisen yhteiskunnan hyväksymisen rohkaisemat homot ja lesbot ovat alkaneet puhua elämästään seurakunnissa, kirkkokansalta ei ole mennyt kauan ennen kuin he ovat käsittäneet että näiden parisuhteissa elävien tai niitä etsivien ihmisten elämällä ei ole mitään tekemistä kirkon perinteen tuomitseman homouden kanssa.

On helppo solmia toisille taakkoja joita ei ole aikomuskaan itse kantaa. Kristinuskon ytimessä on kuitenkin kehotus omien syntien katumiseen, ei toisten syntien luokitteluun. Homosuhteiden etiikkaa ei voida kehittää ilman niiden ihmisten kokemusta joita asia koskee.

Uskon ydin on muuttumaton mutta tapa, jolla se ilmenee, elää ja muuttuu. On aika Suomen ortodoksien nähdä, että me homot ja lesbot olemme aivan samanlaisia syntisiä kuin kaikki muutkin, että kaikkien homosuhteiden tuomitsemiselle on yhtä vähän (tai yhtä paljon!) perusteita kuin juutalaisvihalle.

Kersti Juva

Julkaistu aiemmin Ortodoksiviestin numerossa 6/2005. Tällä sivustolla julkaistu tekijän luvalla.

Advertisements