Pelkoa ei rakkaudessa ole”, kirjoittaa apostoli Johannes (1 Joh 4: 16b-18) jatkaen: ”Täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Kristus on rakkaus, ja Kristuksen ruumiina myös kirkon tulisi ilmentää tuota rakkautta. Silti minä pelkään, pelkään kirkossa, jonka pitäisi olla turvapaikkani ja hengellinen kotini, perheeni. Pelkään ihmisten reaktioita homoseksuaalisuuttani kohtaan. Pelkään niin etten uskalla edes sanoa kuka olen.

 

 

Olen toiminut kirkon työntekijänä useita vuosia palvellen sitä monissa eri seurakunnissa. Kaikkialla, minne olen mennyt, minusta on pidetty ja työtäni on arvostettu. En voi kuitenkaan olla miettimättä, pidettäisiinkö minusta, jos työtoverit tai seurakuntalaiset tietäisivät, kuka minä oikeasti olen. Menettäisikö työni ja sitoumukseni kirkkoon silloin arvonsa? Onko kirkossa kokemani rakkaus ehdollista rakkautta, joka toteutuu vain siinä oletuksessa, että olen hetero niin kuin kaikki muutkin?

 

 

Myös kirkko tuntuu pelkäävän minua, ainakin sellaisen käsityksen olen saanut monista kuulemistani saarnoista ja lukemistani kirjoituksista, joissa kehotetaan kilvoittelemaan ”vääristynyttä opetusta” ja ”homoseksuaalisia taipumuksia” kohtaan. Äskettäin joku kirjoitti, että homoseksuaalisuudesta suvaitsevaisessa hengessä keskusteleminen voi johtaa etenkin nuoria harhaan tekemään ”väärän” valinnan. Keskustelu homoseksuaalisuudesta haluttaisiin vaientaa. Minusta se haiskahtaa pelolta eikä niinkään siltä rakkaudelta, josta Kristuksen omat pitäisi tunnistaa.

 

 

En tiedä, kuinka kauan jaksan elää kaksoiselämää, jossa toinen puoli on roolini kirkon opetuksen mukaan elävänä kirkon työntekijänä ja toinen rakastavaan, kunnioittavaan parisuhteeseen pyrkivänä yksityishenkilönä. Ehkä minun on luovuttava jommasta kummasta, ja koska rakkaus toista ihmistä kohtaan merkitsee minulle enemmän kuin kuuliaisuus millekään opinkappaleelle, luopuisin mieluummin kirkon työstä. Mutta onko kirkon opetuksen mukaisen elämän ja samaa sukupuolta olevien ihmisten uskollisen, kohti Jumalaa pyrkivän rakkauden välillä todellisuudessa ristiriitaa?

 

 

Kirkon opetuksen ensisijainen tehtävä on ohjata ihmisiä elämään todeksi evankeliumin sanomaa. Kristus itse opetti, mitkä ovat kaksi käskyä, joiden varassa ovat laki ja profeetat: käskyt rakastaa Jumalaa koko sydämestä, sielusta ja mielestä, sekä lähimmäistä niin kuin itseä (Matt 22: 36-40). Homoista tai heidän kyvyistään toteuttaa näitä käskyjä Kristus ei sanonut tässä yhteydessä eikä muulloinkaan mitään. Ehkäpä olenkin ymmärtänyt täysin väärin ajatellessani, että kirkolle homoseksuaalisuus olisi opillinen ongelma.

 

 

Varmaa on kuitenkin se, että koska pelkään, en ole rakkaudessa täydellinen. Mutta olisiko kirkko paikka, jossa me voimme itse kukin kasvaa kohti täydellisyyttä omina persooninamme, erilaisina ja yhtä heikkoina, yhdessä silti vahvoina, kunnes pelkoa ei enää ole?

 

 

Marina

 

 

 

 

 

Advertisements